Facebook Instagram

Puheenjohtajan Joulutervehdys

22.12.2019

Tervehdys kaikille Nurmijärven Uinti -uimaseuralaisille ja yhteistyökumppaneillemme

 

Joulu ja kuluneen vuoden loppu yllättävät meidät jälleen kerran nopeasti ja nyt viimeistään on aika toivottaa kaikille oikein rauhaisaa joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2020. 

Kulunut vuosi on seuran kannalta sujunut positiivisissa sekä rohkaisevissa tunnelmissa niin uimareiden, kuin myös räpyläuimareiden, saavutusten ja innokkuuden, valmentajien, seuran toimihenkilöiden, uimareiden vanhempien ja myös yhteistyökumppaneidenkin suhteen.  Kun asioiden hoitamisessa ja huomioimisessa kaikkien edellä mainittujen tahojen suhteen onnistutaan, niin tuloksena voidaan saavuttaa pienenkin seuran kannalta merkittäviä virstanpylväitä ja tässä olemme onnistuneet hienosti vuoden 2019 aikana. Esimerkkeinä mainittakoon kilpauimareidemme saavutukset kansallisissa – ja kansainvälisissä – kilpailuissa ponnistelut omien kisojen ja kansallisten ikäkausimestaruuskilpailujen karsintojen järjestämisessä, talkootyöskentelyn onnistumisissa, valmennusresurssien järjestämisessä, nuorten valmentajien vastuullistamisessa ja koulutuksessa, yhteistyökumppanuuksien mukaan saamissa tai vaikkapa kimppakyytien järjestämisessä uimareille harjoituksiin. Hyvät ystävät, tätä listaa voisimme jatkaa pitkälle eteenpäin, mutta kaikki ymmärrämme, että tästä pohjimmillaan talkooperusteisessa seuratyöskentelyssä juuri on kyse. Kaikkia meitä tarvitaan ja näin ollen kaikille meille suuret kiitokset kuluneesta vuodesta.

Seuramme tarjoaa uimareille harraste- ja kilpailumahdollisuuksia nuoresta lapsesta aina seniori-ikäisiin asti, yleistä uintiharrastuneisuutta tukien ja kaikkia toiminnan piirissä olevia tasa-arvon ja reilun pelin hengessä kannustaen. Seuramme strategian edistämistä ajatellen tahdomme myös erityisesti kiittää Rajamäen Uimahalli Oy:tä sekä pääyhteistyökumppaniamme K-Supermarket Lähde Oy:tä kuluneesta vuodesta.

Vuoden 2019 uintivuoden päättäjäiset sekä kauden 2020 avajaiset pidämme Café Murussa 10.1.2020 klo 18-20. Tervetuloa kaikki mukaan! (ilmoittautumislinkki tulee seuran sivuille joulun jälkeen)

 

Nurmijärven Uinti ry:n puolesta,

Antti Katajisto,

hallituksen puheenjohtaja